lauantai 7. helmikuuta 2015

Juurescarpaccio

Kotimaisista juureksista saa kivasti väriä näin talvipäivän keskelle, ja talvinen viikonloppuateria onkin mukava aloittaa vaikka juurescarpacciolla. Tässä carpacciossa ohuet puna- ja keltajuuriviipaleet saavat kaverikseen paahdettuja saksanpähkinöitä, rucolaa sekä fetajuustoa, mielestäni oikein toimiva yhdistelmä. Carpacciosta saisi alkuruoan lisäksi myös oivan lisukesalaatin esimerkiksi liharuoille.


Ainekset (4:lle alkupalana)
  • 2 isoa punajuurta
  • 2 isoa keltajuurta
  • 1 rkl oliiviöljyä
  • sormisuolaa
  • mustapippuria myllystä
  • 2 dl tuoretta rucolaa
  • 60 g fetajuustoa

Paahdetut saksanpähkinät
  • 1 dl saksanpähkinöitä
  • 1 rkl voita
  • 0,25 tl kanelia
  • 0,25 tl chilihiutaleita
  • 0,5 dl kuivattuja karpaloita
  • 1 rkl juoksevaa hunajaa

Salaatinkastike
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 1 rkl valkoista balsamicoa
  • 1 rkl juoksevaa hunajaa
  • sormisuolaa
  • mustapippuria

Keitä puna- ja keltajuuret kypsiksi, eli noin 45 minuutin ajan. Jäähdytä juurekset tämän jälkeen kylmässä vedessä ja valuta. Kuori juurekset ja leikkaa ne ohuiksi 1-2 mm:n viipaleiksi. Sivele juuresviipaleiden pintaan hieman oliiviöljyä ja mausta ne sormisuolalla sekä ripauksella mustapippuria. Asettele viipaleet annoslautasille tai tarjoiluvadille.

Rouhi saksanpähkinöitä hieman pienemmiksi. Sulata voi pannulla ja lisää pannulle myös kaneli sekä chilihiutaleet. Paahda saksanpähkinöitä keskilämmöllä muutaman minuutin ajan välillä käännellen. Pähkinät palavat helposti, joten pidä niitä jatkuvasti silmällä. Lisää pannulle vielä karpalot sekä juokseva hunaja ja sekoita.

Valmista salaatinkastike mittaamalla oliiviöljy, balsamico, hunaja, suola sekä ripaus mustapippuria kulhoon ja vispaamalla tasaiseksi kastikkeeksi.

Huuhtele ja valuta rucola ja asettele salaatinlehdet juuresviipaleiden päälle. Murustele päälle feta ja ripottele annosten pinnalle vielä saksanpähkinä-karpalosekoitus. Pirskottele juurescarpaccion päälle lopuksi salaatinkastike.


Reseptin alkuperä: Todella hienoisesti (lähinnä mittasuhteiltaan) muokattu versio "Elle mat & vin" (1/15) -lehden ohjeesta.

4 kommenttia:

  1. Juurescarpacciot ovat ihanat ,minullakin on pari sellaista blogissa. Täällä on yksi ravintola ,joka on ihan erikoistunut carpaccioihin,ja ennen kun he olivat auki myös lounaalla,niin kävin välillä syömässä siellä kasviscarpaccion,jota onneksi oli siellä kun muuten olivat niin lihavoittoisia.Jos muuten kiinnostaa niin tein kerran yhden täkäläisen kokin ohjeella carpacciota hieman eri tavalla ,ja siitä tuli tosi hyvää
    http://appelsiinejahunajaa.blogspot.co.il/2012/09/kauniin-varikas-vihannesjuurescarpaccio.html

    Upea väri tuossa carpacciossasi:)

    VastaaPoista
  2. Kiitos mainiosta linkistä Jael, tuota sinun carpaccio-ohjetta pitää kyllä kokeilla! Heh, en ole muistaakseni saanut koskaan Oulun ravintoloista minkäänlaista carpacciota (edes perinteistä lihaversiota), ainoat ravintolakokemukset ko annoksesta taitaa olla ulkomailta. :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis ja herkullisen näköinen carpaccio! En ole koskaan tehnyt itse liha- tai kasviscarpacciota, mutta tässäpä olisi hyvä aloitusversio. Tuo pähkinähässäkkä tuntuu erityisen houkuttelevalta.

    VastaaPoista
  4. Kiitos Koti Harmi. :) Tuo pähkinätsydeemi oli kyllä toimiva, se sopisi varmasti myös vaikka juustojen lisukkeeksi.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...