lauantai 9. elokuuta 2014

Kalaa mantelivoissa

Rapsakoin mantelilastuin höystetty sekä sitruunaisen voisulan kera tarjoiltava lohikala on suussasulavaa. Tämä yksinkertainen ohje on tällä hetkellä yksi lempikalaresepteistäni (voissa paistettujen muikkujen lisäksi).


Ainekset (4:lle)
  • 500 g lohikalafileetä, esimerkiksi taimenta, nieriää tai kirjolohta
  • 1 dl vehnäjauhoja
  • suolaa
  • mustapippuria myllystä
  • 150 g voita
  • 50 g mantelilastuja
  • 0,5 sitruunan mehu
  • 0,5 tl sokeria
  • ~1 dl tuoretta persiljaa hienonnettuna

Kuivaa puhdistetut ja suomustetut kalafileet kuiviksi talouspaperilla ja jaa ne annospaloiksi. Mausta kalapalat suolalla sekä mustapippurilla ja pyöräytä ne kauttaaltaan vehnäjauhoissa (tämän vaiheen voi jättää pois, jos haluaa viljattoman annoksen). Sulata ~50 g voista paistinpannulla ja paista kaloja molemmin puolin kauniin kullanruskeiksi, ohuempia kaloja noin 2-3 minuuttia ja paksumpia kalapaloja noin 4-5 minuuttia per puoli. Nosta kalat uunivuokaan (nahkapuoli ylöspäin, jotta nahka pysyy rapeana) ja kypsennä niitä 150-asteisessa uunissa vielä noin 3-5 minuuttia.

Paahda mantelilastuja kuivalla paistinpannulla niin, että ne saavat hieman väriä ja siirrä lastut kulhoon. Sulata loppu voi pannussa ja anna sen ruskistua hieman. Lisää voin joukkoon puristettu sitruunan mehu, sokeri sekä hienonnettu persiljasilppu. Kaada voiseos kalojen päälle, ripottele pinnalle mantelilastut ja tarjoile heti.



Reseptin alkuperä: Hans Välimäen "Ruokaa Ranskasta Hansin tapaan"-kirja + omaa pienen pientä muokkausta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...