lauantai 7. joulukuuta 2013

Siemenkeksit

Nämä keksit sisältävät runsain määrin kuitua. Gluteenittomina, maidottomina ja munattomina ne ovat kätevä suolainen vierasvara. Näistä kekseistä saa tarpeen vaatiessa loihdittua näyttävämpääkin cocktailnaposteltavaa lisäämällä päälle juustoja, hilloja tai vaikkapa ilmakuivattua porsaan- tai häränfileetä.


Ainekset (2 pellillistä)
Taikina
  • 6 dl vettä
  • 0,5 tl suolaa
  • 2 rkl oliiviöljyä tai muuta ruokaöljyä
  • 4 dl kaurahiutaleita
  • 2 dl seesaminsiemeniä
  • 1 dl pellavansiemeniä
  • 1 dl auringonkukansiemeniä
  • 0,5 dl kurpitsansiemeniä
  • 0,5 dl pinjansiemeniä

Pinnalle:
  • sormisuolaa

Sekoita taikinan ainekset kulhossa ja anna seistä vähintään kaksi tuntia tai esimerkiksi yön yli. Levitä taikina leivinpapereilla vuoratuille uunipelleille ohuiksi kerroksiksi ja ripottele päälle sormisuolaa. Paista 15 minuuttia 200-asteisessa uunissa. Ota pelti uunista, irrota levyt leivinpaperista ja leikkaa ne haluamasi kokoisiksi paloiksi. Vähennä uunin lämpö 150 asteeseen. Laita keksit takaisin pellille ja paista vielä 10-20 minuuttia tai kunnes ne ovat kuivuneet ja saaneet hieman väriä (keksien tulee olla kuivia ja rapeita).

Voit korvata reseptin siemenet ja niiden suhteet omilla suosikeillasi (pääsääntönä on että taikinaan laitetaan noin 4-5 dl erilaisia siemeniä). Jos leikkaat keksit paloiksi vasta loppupaiston jälkeen, saat "taiteellisemman" muotoisia palasia.


Reseptin alkuperä: Rommirusinan mukaelma Ewa Skiöldebrandin ohjeesta kirjasta "Parasta kausiruokaa".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...