maanantai 23. joulukuuta 2013

Kukkakaalikeitto

Kukkakaalista keitetystä sosekeitosta saa nopean lounaan tai vaikka kivan alkupalakeiton.


Ainekset (4:lle pääruokana, 8:lle alkuruokana)
  • 1 (500-600 g) kukkakaali
  • 1 iso peruna
  • 1 sipuli
  • 1 rkl ruokaöljyä
  • 1 l kasvislientä
  • 0,5 sitruunan mehu
  • mustapippuria myllystä
  • suolaa
  • 1 dl kuohukermaa
Lisäksi
  • (muutama suikale pekonia pienittynä ja paistettuna)
  • (hieman yrttiöljyä)
Laita kasvisliemi kuumenemaan. Huuhtele kukkakaali ja pilko se hieman pienemmiksi palasiksi. Lohko myös peruna ja sipuli. Kuumenna ruokaöljy kattilassa ja kuullota perunoita (peruna ei ole reseptissä aivan välttämätön, sen tarkoitus on lähinnä suurustaa keittoa) sekä sipulia rasvassa muutama minuutti. Lisää joukkoon kuuma kasvisliemi sekä kukkakaali. Keitä kukkakaali pehmeäksi, eli noin 15-20 minuuttia.

Siivilöi keitetyt kasvikset ja ota liemi talteen. Soseuta kasvikset sauvasekoittimella tasaiseksi ja lisää samalla joukkoon vähitellen lientä (noin 5-7 dl), kunnes saat sopivan koostumuksen. Mausta keitto sitruunamehulla, ripauksella mustapippuria ja tarvittaessa suolalla. Sekoita lopuksi kuohukerma keiton joukkoon.

Itse tykkään lisätä lautasille annosteltujen keittoannosten keskelle hieman paistettuja pekonisuikaleita ja pirskotella päälle hieman yrttiöljyä.

Reseptin alkuperä: alkuperäinen idea keittoon on otettu Glorian Ruoka & Viini (8/2011)-lehden kukkakaalikeitosta, tosin reseptiä on tullut hieman muokattua alkuperäisestä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...